Yhteistoiminnan arkipäivän asiat sujuvat nyt mutkattomasti. Avoimuutta on enemmän, kertoo JUKOn Etelä-Karjalan hyvinvointialueen varapääluottamusmies Jenni Alitalo.

 

Miten luottamusmiesvaalit menivät, Jenni Alitalo, JUKOn varapääluottamusmies Etelä-Karjalan hyvinvointialueella.

Tilanne oli sinänsä hyvin helppo, kun valmiina oli jo kaksi maakunnallista organisaatiota eli EKSOTE ja maakunnal­linen pelastuslaitos, jotka yhdistyivät. Vaikka työnantaja muuttui, organisaatio oli sinänsä valmiina.

Oliko vaalien järjestämisen suhteen epätietoisuutta tai muuta huomioitavaa?

Tavallaan, sillä jäsentietojen hankkiminen tuntui haasta­valta. Työnantajatiedot puuttuivat liitoista, ja näin tulee sitten edustettavista epäselvyyttä. Ja toki usein tietoa hukkuu muutokseen, kun on paljon samaan aikaan päällä. Nytkin samaan aikaan iso organisaatiomuutos, työssä tapahtuvat muutokset ja sitten luottamusmies­vaalit.

Tulivatko paikat täyteen?

Kaikki luottamusmiespaikat eivät tulleet täyteen, mut­ta hienoa oli, että uusia luottamusmiehiä lähti mukaan! Organisaatiomuutoksen yhteydessä monilla heräsi aja­tus luottamusmiestehtävästä ja sen vaikutus- ja tiedon­saantimahdollisuuksista. Toisekseen saimme kyllä luot­tamusmiehiä kattavasti eri alueilta; pelastuslaitokselta, psykologeista ja niin edelleen.

Millaiselta arki näyttää nyt Etelä-Karjalan hyvinvointialueella?

Organisaatiomuutoksessa yhteistoiminnan rakenteita vahvistettiin, ja esimerkiksi erilaiset yhteistoiminnan arki­päivän asiat sujuvat nyt mutkattomasti. Hyvinvointialu­een johdon lähestyttävyys on parantunut ja avoimuutta on lisää.

Lähitulevaisuudessahan tarvitaan kaikki käsiparit, mitkä saadaan. Henkilöstö on strategian kärkenä kuten varmaan kaikilla hyvinvointialueilla, eli palveluissa ei ole ylimääräisiä. Hallinnon osalta organisaatiot varmaankin hakevat vielä muotoutumistaan.