Palkkausjärjestelmän uudistaminen on pahasti kesken ja yt:t arkipäivää.

Neuvottelut kunta- ja hyvinvointialan työ- ja vir­kaehtosopimuksista alkoivat maaliskuussa. Tätä kirjoittaessa voi vain arvailla, millainen tulos neuvottelupöydästä syntyy ja millä aikataululla.

Viime kierrokselle kunta- ja sotesektorin työntekijät lähtivät oikeutettuna vaatimuksenaan saada pitkään toivottua kompensaatiota jälkeenjääneisiin palkkoihin. Jouduttiin laajoihin lakkoihin, joiden seurauksena työn­antaja sai työrauhan kolmeksi vuodeksi, ja työntekijät viiden vuoden palkkaohjelman, jonka turvin kehittää palkkausta. Nyt jännitetään, aikooko työnantaja irtisa­noa palkkaohjelman.

Hyvinvointialueilla palkkausjärjestelmän uudistami­nen on pahasti kesken, vaikka sopimuskauden aikaiset työryhmät ovat työskennelleet ahkerasti. Palkkausliit­teiden uudistaminen saatiin päätettyä noin vuosi sitten, mutta monilla alueilla uudistusten voimaansaattaminen on tuottanut tukun selviteltäviä asioita ja erimielisyyttä työnantajan ja työntekijäpuolen välillä.

Kymmenien tuhansien työntekijöiden sijoittelu uusiin palkkahinnoitteluryhmiin ei ollutkaan pelkkä tekninen siirto, vaan on jouduttu pitkiin periaatteellisiin keskus­teluihin työn luonteesta, vastuista ja itsenäisyydestä. Samaan aikaan palkkoja on yritetty harmonisoida, mut­ta monet yhtäaikaiset muutokset ja uudistukset ovat johtaneet siihen, että välttämättä oikein kukaan ei ole selvillä, missä harmonisaatiossa oikein mennään.

Pahimmillaan yhdeksät YT-neuvottelut

Hyvinvointialueet ovat läpikäyneet valtavan myllyn, kun pahimmillaan YT-neuvotteluissa on käyty kierrosta numero yhdeksän. Tähän ovat pakottaneet hallituksen vaatimukset alijäämien kattamisesta epärealistisella aika­taululla.

Vasta käynnistyneiden uusien organisaatioiden en­simmäisenä tehtävänä ei olekaan ollut rakenteiden ja toimintojen järkevöittäminen pitkällä tähtäimellä sääs­töä tuottavaksi ja hyvinvointia ja terveyttä rakentavaksi, asukkaita vauvasta vaariin palvelevaksi kokonaisuudeksi. Sen sijaan tehtäväksi näyttää tulleen väen vähentäminen niin, että jäljelle jäävät kamppailevat entistä suuremman työtaakan alla, ja eettisesti kestämättömät lyhyen tähtäi­men ratkaisut kuormittavat pinnisteleviä työntekijöitä.

Tunnelma on ollut kiristynyt ja hyvinvointialueiden rahoituksesta on väännetty eduskuntaa myöten, ja nyt pitäisi lähteä sopimaan tulevien vuosien työehdoista. Mitä uskaltaa vaatia, kun viesti on ollut, että olkaa iloisia, jos teillä edes on töitä.

Työntekijöiden vaatimukset eivät nytkään ole koh­tuuttomia, saati perusteettomia. Ostovoiman turvaami­nen, eli leipää pöytään ja katto pään päälle. Työn ja osaamisen arvostus­ta, joista selkein osoitus on se ihan puhdas kahiseva, tai kai se muovin läpsettä nykypäivänä enemmänkin on.