Nuorisotyö on parhaimmillaan maailman parantamista, pahimmillaan riittämättömyyden tunteessa ryvettymistä, tiivistää hyvinvointia nuorisotyössä tutkinut Minna Rauas.



Nuorisotyö on saanut suosituksen työhyvinvoinnista. Suositus perustuu opetusministeriön rahoittamaan tutkimushankkeeseen, jossa yli 500 nuorisotyön ammattilaista kertoivat näkemyksiään työhyvinvoinnistaan. Suosituksen ovat antaneet Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat yhdessä Humanistisen ammattikorkeakoulun kanssa. Sen perustana olevan tutkimuksen on tehnyt YTM Minna Rauas.

Monipuolinen aineisto kertoo ammattialasta, jonka työhyvinvointia vahvistavat nuorilta tullut palaute, hyvä johtaminen, keskusteleva työyhteisö sekä työn sopiva haasteellisuus. Työhyvinvointia olivat heikentämässä epäselvät työnkuvat, kasvanut työn kuormittavuus sekä se, ettei palkkaus vastannut työn vaativuutta. Tutkimus myös vahvisti käsitystä, että työhyvinvointi on yhteinen asia. Siihen liittyvät asiat koskettavat niin yksittäistä työntekijää, työyhteisöjä kuin koko toimialaa.

Lue lisää: www.maailmanparantajaksi.fi