Henkilöstöpalveluyritys Seurelle vuosi 2020 oli koronan ja yt-neuvottelujen värittämä. Pääluottamusmies Soile Toivari myöntää, että takana on raskas aika.

Seure on valtakunnallinen kunta-alan henkilöstövuokrauksen asiantuntija, jonka omistavat pääkaupunkiseudun kunnat. Sen asiakkaita ovat sosiaali- ja terveydenhuollot, varhaiskasvatukset, koulut, liikuntatoimet ja kulttuuripalvelut. Maaliskuussa 2020 Seuren liiketoiminta supistui merkittävästi koronapandemian myötä.

– Kävimme puolen vuoden aikana neljät yt-neuvottelut: kaikkia sävyttivät tuotantotaloudelliset syyt ja viimeisessä käsittelyssä oli myös organisaatiomuutos. Jälkimmäinen ja viimeinen kosketti koko hallintohenkilöstöä, pois lukien vuokratyöntekijät, JUKOlaisia Seuressa edustanut pääluottamusmies ja HR-palveluasiantuntija Soile Toivari kertoo.

Toivarin työnkuvaan kuului neuvottelujen ohessa jatkuva tiedottaminen työntekijöiden sekä kuuden eri liiton puoleen toisen liiton, JHL:n luottamusmiehen kanssa. Hän otti asiakseen myös antaa henkilökohtaista tukea työntekijöillä tilanteessa, jossa heillä oli 48 tuntia aikaa päättää uuden tehtävänkuvan mukaisen työn vastaanottamisesta.

– Neuvottelut sujuivat hyvin asiallisesti, mutta aika pian tuli selville, että neuvottelevilla osapuolilla oli eriävät mielipiteet tavoitteesta.

– Kolmet ensimmäiset yt-neuvottelut päättyivät määräaikaisiin lomautuksiin, mutta viimeisillä pyrittiin palkkakulujen leikkaamiseen uusimalla tehtävänkuvia. Ehdotimme 13 prosentin palkanlaskun sijaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa osa-aikaisuutta ja jopa etuuksien tilapäistä leikkausta, mutta ehdotus ei mennyt läpi. Kyse oli organisaatiomuutoksesta, jossa ei edes haettu henkilöstöresurssien vähentämistä, Toivari toteaa viitaten työvoimavaltaiseen ja kilpailtuun toimialaan.

Ristiriitaiset saavutukset

Soile Toivari tuki henkilökohtaisesti työntekijöitä tilanteessa, jossa heillä oli 48 tuntia aikaa päättää uuden tehtävänkuvan mukaisen työn vastaanottamisesta.
Luottamusmiehenä 11 vuotta toiminut Toivari on urakasta edelleen uupunut, vaikka viimeinenkin yt-neuvottelu saatiin päätökseensä jo viime vuoden marraskuun puolessavälissä.

– Näin jälkikäteen sitä tajuaa, kuinka raskas prosessi oli. Minut vapautettiin neuvottelujen ajaksi omista tehtävistäni, mutta käytännössä tein 10–12 tuntisia päiviä seitsemänä päivänä viikossa. Vaikka olen korkeakoulutettu, taidot olivat minullakin kovilla.

– Huoli ihmisistä oli kova ja neuvoteltavien asioiden vaikutukset yksilötasolla suuria olipa kyseessä sitten palkka tai työn mielekkyys.

Seuressa organisaatiomuutoksen jälkeistä arkea on nyt eletty muutaman kuukauden ajan. Kolmasosa henkilöstöstä on irtisanoutunut, mukaan lukien johtoa. 16 työntekijää irtisanottiin, kun he eivät ottaneet tarjottua työtä vastaan.

– Sain luottamusmiehenä vähemmän aikaiseksi kuin aiemmin, mutta enemmän kiitosta henkilöstöltä panoksestani. Itse koen, että tärkein roolini oli vaikuttaa siihen, että palkat ja työnkuva eivät muuttuisi uusien tehtävänkuvien myötä ja onnistuinkin muutamassa tapauksessa.


Kuva: Seure.fi