Edellisestä kuntasopimuksesta on tuskin muste kuivunut, kun
aletaan valmistautua seuraavaan. Jatkuva neuvotteluprosessi on juuri tätä:
Edellisen sopimuksen seurantaa ja arviointia, työryhmätyötä, valmistautumista
ja tavoitteenasettelua. Vaikka neuvottelukierrokset eivät ole ennenkään olleet
veljiä keskenään, saatetaan ensi sopimusta synnytettäessä olla uusien asioiden äärellä.
Kunnat törmäsivät pandemiaan varsin erilaisista lähtökohdista. Koronatuet ovat
helpottaneet tilannetta hetkellisesti, mutta millaiseen arkeen kunnissa
palataan, kun arkeen joskus palataan? Työn murroksesta ja uusista työn
tekemisen tavoista on puhuttu vuosia, mutta vuodessa niistä on tullut
käytäntöä. Miten parhaat käytännöt saataisiin pysymään palaamatta vanhaan?
Ainakin korona-ajasta voisi muistaa, etteivät pelkät suositukset aina riitä.
Kuntavaalien kynnyksellä törmää usein mielipiteeseen, että kuntien pitäisi
ottaa oppia ketteristä yrityksistä, kun toimintaa pitää sopeuttaa muuttuvissa
olosuhteissa. Akavan helmikuisen tutkimuksen mukaan yritykset haluaisivat lähes
poikkeuksetta sopia paikallisesti työehdoista. Vastanneista yrityksistä puolet
haluaisivat alentaa palkkoja ja sopia paikallisesti lomautuksista ja
irtisanomisista.
Monissa kunnissa molempien osapuolten yhteisesti neuvottelemat paikalliset
sopimukset työehdoista ovat lisänneet joustavuutta ja mahdollisuuksia sopeuttaa
toimintaa muuttuneissa olosuhteissa. Lomarahoja koskevat säästösopimukset tai
työaikaliukumia koskevat sopimukset ovat esimerkkejä siitä, että myös palkoista
ja työajoista pystytään neuvottelemaan paikallisesti. Ei näiden sopimusten neuvottelu
ole jatkossakaan mahdollista ilman osaavia henkilöstön edustajia, eikä niiden
tekemiseen ole tarvittu oppia ketteryydestä.
