Kuva Palkkapäivä-mielenilmauksesta 6.5. Oikealla megafonin kanssa jutun kirjoittaja Jaakko Korpisaari. Kuva: Vessi Hämäläinen


Pitkän ja monivaiheisen neuvottelukevään jälkeen saavutettu kuntasopimus on erinomainen. Meillä oli selkeät tavoitteet ja pystyimme osoittamaan järjestöllistä voimaamme tavoitteiden tueksi. Lakot eivät olleet turhia, vaan tuloksellisia.

Pääosassa sopimusneuvotteluissa oli raha, mutta myös työehtosopimuksen sisältöön saatiin merkittävä uudistus perhevapaasäännösten uudistamisella. Elokuussa kuntasektorilla on käytössä edistykselliset perhevapaamääräykset sisältäen synnyttäneelle 72 päivän ja puolisolle 32 päivän palkallisen vapaan.

Merkittävää oli myös se, että heikennyksiä sopimuksiin ei tullut.

Kunta-alan palkankorotukset 11,3 prosenttia

Neuvotellun sopimuksen perusteella saamme kunta-alalle kolmen vuoden aikana 6,3 prosentin palkankorotukset ja sen lisäksi viisivuotisen palkkaohjelman 5 prosentin korotukset. Yhteensä siis 11,3 prosentin palkankorotukset!

Ja todellisuudessa palkankorotussumma vielä nousee tulevan viiden vuoden ajalle, koska 1) kolmivuotisen sopimuksen jälkeen neuvotellaan uusista sopimuskorotuksista, 2) tehdyssä sopimuksessa on takuu, että jos vientialojen palkankorotukset ovat kuntasopimuksia suuremmat, noudatetaan vientialojen korotusprosentteja ja 3) mahdolliset Sote ry:n neuvottelemat korotukset heijastetaan tehtyihin sopimuksiin.

Lakoilla paremmat palkankorotukset ja palkkaohjelma

Viime vuosien neuvottelukierroksilla ei ole edes se ollut itsestään selvää, että tarjolla on ns. yleisen linjan mukaiset palkankorotukset. Me vaadimme tätä ja sen lisäksi palkkaohjelman eli palkankorotuksia enemmän kuin muille.

Perinteisen työmarkkina-ajattelun mukaan: jos haluaa enemmän kuin muut, siitä joutuu taistelemaan. Sen me kunta-alalla teimme. Näytimme voimaamme. Ilman järjestövoiman käyttöä emme olisi saaneet palkkaohjelmaa.

Mukavaa kesän aikaa toivottaen!