– Vaikeinta on kestää ympäristönsuojelun heikkoa asemaa kuntaorganisaatiossa, sanoo Hollolan ympäristösihteeri Kirsi Järvinen.

 

Hollola on noin 25 000 asukkaan kehyskunta Lahden ympärillä. Hollolassa ympäristöviranomaisen työ painottuu mm. haja-asutusalueen hankkeisiin ja maatalouden ympäristönsuojeluun. Ranta-asutus ja pohjavesialueelle sijoittuvat toiminnot painottuvat myös työkentässä.

Kirsi Järvinen työskentelee Hollolan kunnassa ympäristösihteerinä.

– Tiesin jo nuorena, että haluan tehdä kunnan ympäristönsuojelutyötä valmistuttuani. Sitä olen nyt tehnyt reilut 15 vuotta, useassa eri kunnassa, kertoo Järvinen.

Mikä työssäsi palkitsee?

– Onnistuneet päätökset ja loppuun asti viedyt hankkeet motivoivat minua työssäni pitkään. Menestyneet luonnonsuojelu- ja vesiensuojeluhankkeet palkitsevat aina. Lisäksi innostusta tuovat vaikeiksi koettujen päätösasioiden loppuun saattaminen siten, että ratkaisu on olosuhteet huomioon ottaen paras mahdollinen.

Mitä muuttaisit työpaikallasi?

– Kiireellisimmät muutostarpeet ympäristönsuojelussa löytyvät valtakunnan tasolta: kuntien ympäristösuojelun resurssoinnin ahdinko on valtava.

– Monissa kunnissa resurssointi nojaa alkuperäisen, kunnan ympäristönsuojeluviranomaislain aikaisiin valtionosuuksiin. Näin on Hollolassakin, yksi viranhaltija alkavaa 10 000 asukasta kohden. Resursointi on siis pääosin 35 vuoden takaa, suuria kaupunkeja ja muutamia yksittäisiä kuntia lukuun ottamatta. Tehtävien määrä ja monimuotoisuus eivät ole enää millään muotoa vertailukelpoisia kuntien ympäristönsuojelun syntytilanteeseen.

Mikä työssäsi on vaikeinta?

– Vaikeinta on kestää ympäristönsuojelun asemaa kuntaorganisaatiossa. Kunnan ympäristönsuojeluyksikkö sijoittuu usein organisaatiossa hyvin alas. Tämä johtaa siihen, että viranomaisen itsenäisen tehtävän ja aseman toteuttaminen on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta.

– Ympäristönsuojeluyksikkö on usein kunnan teknisen toimen alaisuudessa. Tämän toimialan tehtävä on hallita kunnan omaisuutta, tarjota palveluita ja tuottaa taloudellisesti mm. maaomaisuuden hallinnalla. Ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävä on ristiriidassa tämän tehtävän kanssa, mikä aiheuttaa usein tahatonta painostusta ja tekee tehtävän hoidosta vaikeaa.

– Korjaustarvetta on ehdottomasti myös ympäristöviranhaltijoiden palkkauksessa. Kunnan ympäristöasioiden piirissä työskenteleviin sovelletaan teknisten sopimusta. Ympäristöviranhaltijat ovat palkkakuopassa, jos verrataan heidän palkkojansa vaikka vain teknisen sopimuksen sisällä.