Kaikissa kunnissa/kuntayhtymissä pidetään JUKOn kuntasektorin luottamusmiesvaalit 31.3.2023 mennessä. Äänioikeus on kaikilla jukolaisilla!

Kunnissa ja kuntayhtymissä luottamusmiesvaalit tulee käydä kevään 2023 aikana siten, että vaalin tulos on toimitettu työnantajalle ja neuvottelujärjestöömme, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOon viimeistään 31.3.2023. Valittavien luottamusmiesten toimikausi on 1.8.2023–31.7.2026.

Nykyiset pääluottamusmiehet ovat saaneet JUKOsta ohjeet vaalien toimittamisesta.

Äänioikeus on kaikilla jukolaisilla

Vaalikelpoisia ja äänioikeutettuja ovat neuvottelujärjestömme kaikkien liittojen varsinaiset jäsenet, joilla on palvelussuhde voimassa. Useissa eri toimipisteissä toimivien organisaatioiden osalta tulee muistaa, että jokaisella jukolaisella on oikeus osallistua häntä edustavan luottamusmiehen valintaan.

Olisitko kiinnostunut luottamusmiehen tehtävästä?

Uusia luottamusmiehiä tarvitaan kuntiin, kun organisaatiot muuttuvat hyvinvointialueiden aloittamisen myötä. Ryhdy rohkeasti ehdolle vaaliin!

Pääluottamusmiehellä ja luottamusmiehellä tarkoitetaan viranhaltijaa tai työntekijää, jonka pääsopijajärjestö – esimerkiksi JUKOmme – on valinnut edustajakseen hoitamaan KVTES:n VII luvun 5 §:n mukaisia tehtäviä (KVTES VII luku 2§ 1 mom).

Luottamusmiehen tulee olla perehtynyt edustamiaan viranhaltijoita/työntekijöitä koskeviin säännöksiin, määräyksiin ja sopimuksiin sekä oman organisaationsa olosuhteisiin. Pääluottamusmiehen tulisi olla erityisen perehtynyt oman organisaationsa olosuhteisiin. Luottamusmiehet saavat tehtäviinsä koulutusta ja liittojen tuen, joten yksin asioita ei tarvitse miettiä!

Luottamusmiehen tulee olla tietysti myös jonkin JUKOn jäsenyhdistyksen maksava jäsen ja hänen tulee olla ollut asianomaisen kunnan/kuntayhtymän/hyvinvointialueen palveluksessa pääsääntöisesti vähintään 3 kuukautta ennen kuin hänet voidaan valita luottamusmieheksi. Tästä voidaan tehdä paikallisesti poikkeuksia, kriteerinä voi olla esimerkiksi aikaisempi laaja luottamusmieskokemus. Myös määräaikainen viranhaltija/työntekijä voidaan valita luottamusmieheksi, mutta tällöin on hyvä valita myös henkilökohtainen varaluottamusmies.

Pääluottamusmies/luottamusmies ei voi toimia työnantajan edustajana niin, että tehtävä aiheuttaa intressiristiriitaa luottamusmiestoiminnassa. Tämän vuoksi työnantajan edustajana toimivan henkilön ehdokkuutta luottamusmiesvaalissa tulee harkita tarkasti.

Kuinka monta luottamusmiestä?

JUKOn luottamusmiesten lukumäärästä sovitaan paikallisella sopimuksella. Kunnassa/kuntayhtymässä tulee olla tehty ja päivitetty KVTES:n mukainen paikallinen luottamusmiessopimus ennen luottamusmiesvaalin käymistä. Uusi sopimus tulee tehdä, jos jompikumpi sopijaosapuoli sitä vaatii.

Luottamusmiesten määrään vaikuttavia seikkoja ovat

  • Organisaation koko sekä niissä harjoitettavan toiminnan luonne ja laajuus
  • Sovellettavien virka- ja työehtosopimusten lukumäärä
  • Käytössä olevat palkkausjärjestelmät ja palvelussuhdelajit ja niistä aiheutuva neuvottelujen tarve
  • Edustettavien lukumäärä

Vuodelta 2013 peräisin olevan ns. Longan sovintoesityksen mukaan JUKO sai kuntiin ja kuntayhtymiin pääsääntöisesti vähintään kaksi pääluottamusmiestä. Jos paikallisesti ei sovita muuta, tämä edelleen on voimassa.

Myös muilla pääsopijoilla Sote ry:llä (Tehy, Super) ja JAU:lla (JHL, Jyty) on ollut kunnissa/ kuntayhtymissä lähtökohtaisesti vähintään kaksi pääluottamusmiestä. Kaikki luottamusmiehet ovat JUKOn luottamusmiehiä riippumatta siitä, ovatko he sektorikohtaisia, sopimusalakohtaisia, yhdistyskohtaisia tai kuntien yhteisiä.

Pääluottamusmiehen valinta

Pääluottamusmiehen vaalitapa voi vaihdella, vaalitavan päättää vaalin järjestäjä. Pääluottamusmies voidaan valita seuraavilla tavoilla:

  1. Luottamusmiehet valitsevat pääluottamusmiehen (käytetään yleensä suurissa organisaatioissa
  2. Edustettavat valitsevat pääluottamusmiehen

Pääluottamusmies, luottamusmiehet ja varaluottamusmiehet valitsevat varapääluottamusmiehen keskuudestaan. Vain yhtä sopimusalaa (esim. OVTES, TS) edustavan pääluottamusmiehen valitsevat asianomaisen sopimuksen piiriin kuuluvat jäsenet.

Miten vaalit järjestetään?

Ennen toimikauden päättymistä luottamusmiesten vastuulla on varmistaa luottamusmiesvaalien järjestäminen. Vaalien toimeenpanija voi vaihdella, mutta viimekädessä luottamusmiehet vastaavat vaalien toimeenpanosta.

Vaaleja järjestettäessä on tärkeää, että kaikki äänioikeutetut jäsenet saavat mahdollisuuden osallistua heitä edustavan luottamusmiehen valintaan. Ennen vaaleja luottamusmiehen on päivitettävä jukolaisten jäsenten listaus sekä työnantajalistauksella että tarvittaessa jukolaisten liittojen kautta.

Vaalien järjestämistapa on harkinnanvarainen ja voi vaihdella paikallisten olosuhteiden mukaan. Monissa tapauksissa vaalin toimeenpano on annettu OAJ:n paikalliselle yhdistykselle, joka edustaa isoa osaa viranhaltijoista. Suurissa kaupungeissa vaalien toimeenpanon voi suorittaa myös jukolainen yhteistyöryhmä.

Kuntayhtymässä pääluottamusmies/luottamusmiehet vastaavat luottamusmiesvaaleista, ellei paikallisesti toisin sovita.

”Sopuvaali” mahdollinen

Sopuvaali toteutuu, jos luottamusmieheksi on ehdolla yhtä monta henkilöä kuin luottamusmiespaikkoja. Sopuvaalissa riittää, että pääluottamusmies kutsuu kokoon vaalin järjestelyorganisaation tai entiset luottamusmiehet ja vaalin tulos todetaan kokouspöytäkirjassa.

Vaalin tuloksesta tiedotetaan nopeasti

Vaalin järjestäjän velvollisuus on ilmoittaa välittömästi (viimeistään viikon kuluessa tuloksen vahvistamisesta) luottamusmiesten edustamille jukolaisille vaalin tuloksesta.

On todella tärkeää, että jäsenet tietävät kuka toimii pääluottamusmiehenä/luottamusmiehenä! Luottamusmiehen nimi- ja yhteystietojen tulee olla pysyvästi työpaikkojen ilmoitustauluilla tai muualla, josta edustettavien on helppoa löytää ne.